Juhannuskatu 10, Pohjola, Turku
Kerrostalo 55.0 m²
2 h,kk,kph,s (yj:n mukaan 2h+kk) |
Velaton hinta
Myyntihinta
Upealla asuinalueella Pohjolassa Juhannuskadulla kaksio, jossa on oma sauna.
Turun kaupungin keskustan monipuoliset palvelut ja päärautatieasema on lähellä. Kävelysillan yli pääset helposti oikaisemaan kävellen ydinkeskustaan. Harrastusmahdollisuudet ja liikenneyhteydet ovat hyvät ja Pohjolaa pidetään viihtyisänä asuinalueena keskustan tuntumassa.
Olohuoneen ikkunoista voit ihailla auringonlaskua. Avarat maisemat Juhannuskukkulan puistoalueelle ja Juhannuskadulle.
Nykyinen omistaja ihastui asuinalueeseen, keskustan läheisyyteen, asunnon maisemiin ja omaan saunaan. Hän osti tämän kodin itselleen vuonna 1995, jolloin edellinen omistaja oli juuri saanut remontin valmiiksi. Nyt on aika luopua tästä kodista ja antaa avaimet uudelle onnelliselle tulevalle omistajalle.
Sauna on rakennettu 1995 ja siihen on saatu lupa taloyhtiöltä. Kylpyhuone ja saunan lattia on laatoitettu linjasaneerauksen yhteydessä.
Makuuhuone on tilava ja siellä on runsaasti vaatekaappeja. Eteinen avautuu olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Ruokailutilan yhteydessä on keittotila. Parvekkeella ei ole laseja, mutta sen voi halutessaan lasittaa.
Tämä saunallinen koti sijaitsee 7 kerroksisen talon 5. kerroksessa. Taloyhtiössä on pesutupa, kuivaushuone, jokaisessa rakennuksessa sauna, huoneistokohtainen vinttikomero, kellarissa toinen varastotila, koneellinen poisto ja lämmöntalteenotto.
Taloyhtiössä on tehty mm. kokonaisvaltainen linjasaneeraus 2008-2010, hissien uusinta ja ulko-ovien automatisointi 2012, ikkunoita on uusittu: tiilijulkisivun ikkunat 1989 ja parvekkeen ja rappausosan puuikkunat ja parvekeovet 2016, julkisivun rappausosien paikkarappaus ja maalaus 2016, lukkojen sarjoitus 2018, kattojen huoltomaalaus ja lämmöntalteenottolaitteiston hankinta 2019.
Tämä koti vapautuu nopeasti n. 1-2 viikkoa kaupasta tai sopimuksen mukaan. Hinta/laatusuhde on kohdallaan, tarjouksia otetaan vastaan.
Kosteuskartoitus myyntiä varten on tehty kylpyhuoneessa, saunassa ja keittotilassa 23.5.2023. Kosteutta ei havaittu.
Varaa oma yksityisesittelyaikasi tai tule yleisesittelyyn katsomaan onko tämä juuri se mitä olet etsinyt?
Lisätiedot ja esittelyvaraukset:
Onnelliset Kodit LKV
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT
Mari Hakala
Valeri-Haarlantie 16 B 6
20900 Turku
Puh. 045 140 8343
sähköposti: mari@oklkv.fi
Yhteystiedot |
|
---|---|
Esittelyt | 08.06.2023 18:00 - 18:30 |
![]() |
Kohdenumero | 20270680 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | kerrostalo |
Hallintamuoto | asunto-osakeyhtiö |
Omistusmuoto | oma |
Huoneistoselitelmä | 2 h,kk,kph,s (yj:n mukaan 2h+kk) |
Asuinpinta-ala m² | 55.0 |
Yhteensä m² | 55.0 |
Pinta-alan peruste | yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 5 |
Kerroksia | 7.0 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 1957 |
Käyttöönottovuosi | 1957 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan/n. 2 viikkoa kaupasta |
Velaton hinta | 165000,00 |
---|---|
Myyntihinta | 165000,00 |
Yhtiövastike | 209.0 |
Hoitovastike | 209.0 |
Vesimaksu |
|
Lisätietoja maksuista | Varainsiirtovero 2 % velattomasta hinnasta maksetaan kaupantekotilaisuudessa. Osakas tekee oman sähkösopimuksen. Autopaikat vuokrataan jonotuksen mukaan. Autopaikka kylmä 15 e/kk, autopaikka lämmin 20 e/kk, autotalli 60 e/kk. Osakekirjan mitätöinnistä ja sähköisen omistajuuden rekisteröinnistä aiheutuvat kustannukset, kun taloyhtiö on siirretty Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään, pankin kulut. |
Sauna |
|
---|---|
Tilojen kuvaus | Eteinen: eteisen lattia on parkettia ja seinät on lasikuitutapettia. |
Parveke | asunnossa on parveke |
Parvekkeen kuvaus |
|
Hissi | taloyhtiössä on hissi |
Asuntoon kuuluu |
|
Yleiskunto | hyvä |
Lisätietoa kunnosta | Hyvä/tyydyttävä. Kylpyhuone on remontoitu putkiremontin yhteydessä, sauna rakennettu jälkeenpäin huoneistoon 1995, keittiö remontoitu 1995. |
Tehdyt korjaukset | Edellinen omistaja on remontoinut keittiön ja rakennuttanut saunan 1995. Saunaan on haettu lupa taloyhtiöltä. Rakennusvalvonnasta saadussa pohjakuvassa on piirretty sauna. Nykyinen omistaja ei ole tehnyt huoneistoon muutostöitä. |
Energialuokka | F2013 |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | kauko |
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Taloyhtiön osakeluetteloa ei ole vielä siirretty Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Osakeluettelo siirretään vuoden 2023 aikana. |
Asunnon tilat ja materiaalit |
|
---|---|
Katto |
|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
Saunan kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Makuuhuoneiden kuvaus |
|
Taloyhtiön nimi | Asunto-osakeyhtiö Juhannuspuisto |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Retta Services Oy Retta Isännöinti Turku Sami Massinen Eerikinkatu 26 20100 Turku sami.massinen@retta.fi Puh. 010 228 7050 |
Taloyhtiössä muuta | Ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja, sauna 1 kpl, pesutupa, mankeli, kuivaushuone, askarteluhuone, huoneistokohtaiset varastot, yhteisantennijärjestelmä DVB-T, kaapeliyhtiö Telia, yhteinen laajakaista Telia 10 Mb. Koneellinen poisto, lämmöntalteenotto. |
Energialuokka | F2013 |
Autotallipaikkoja | 8 |
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit | B-talon katon uusinta 1987, parvekkeiden laatoitus 1988, ikkunoiden uusintoja (tiilijulkisivun ikkunat) 1989, C-talon katon uusinta 1999, parvekkeiden maalaus 2003, kattojen maalaus 2007, kokonaisvaltainen linjasaneeraus porrashuonemaalaukset 2008-2010, lämmönvaihtimen uusinta tiilijulkisivujen kunnostus 2011, hissien uusinta ja ulko-ovien automatisointi 2012, ikkunoiden (parvekkeen ja rappausosan puuikkunat) ja parvekeovien uusinta sekä julkisivun rappausosien paikkarappaus ja maalaus 2016, lukkojen sarjoitus, autotallirakennusten peltikateuusinta 2019, kattojen huoltomaalaus 2019, LTO-laitteiston hankinta, patteritermostaattiventtiilien uusinta ja lämpöverkoston tasapainotus/perussäätö 2019, asuinrakennusten eteläpuolisten julkisivujen tiiliseinän ja rappauksen rajan saumaus 2020, liiketilan (Myymälä-leipomo) muutostyöt 2020, julkisivujen tiiliseinän ja rappauksen rajan saumaus 2020, kattojen huoltomaalaus, parvekeovien ja parvekekaiteiden huoltokunnostus 2022. |
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | 5 vuoden korjaustarveselvityksen mukaan 2022; kattojen kuntoselvitys, parvekkeiden ja parvekekaiteiden kunnon selvitys 2022, porraskäytävien ja huoneistojen ulko-ovien uusiminen 2023, rappauksen saumausrajojen tarkistus (viiden vuoden välein) 2025. |
Tontin pinta-ala | 5713.0 |
Tontin omistus | oma |